Naava-viherseinä Tuottava Idea -kilpailun voittajaksi

By 29.11.2016 Ajankohtaista

Tuottava Idea -kilpailun yrityssarjan voittajana on tänään palkittu Naava-viherseinä. Se on älykaluste, joka yhdistää luonnon oman puhdistusvoiman suomalaiseen huipputeknologiaan. Naava on ainutlaatuinen biologinen ilmanpuhdistin, joka puhdistaa sisäilmaa epäpuhtauksista, tuottaa luonnollista ilmaa tilalle ja nostaa ilmankosteuden optimaaliselle tasolle. Yksi Naavan kasvi vastaa puhdistusteholtaan yli sataa tavallista huonekasvia.

Naava One on hinnaltaan 2900 euroa (alv 0 %), huoltohinta on 75 euroa kuukaudessa.

Naava One on hinnaltaan 2900 euroa (alv 0 %), huoltohinta on 75 euroa kuukaudessa.

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailu, jonka tavoitteena on edistää innovointia, nostaa esille uusia liikeideoita ja korostaa niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailun tavoitteena on myös nostaa yrittämisen yleistä arvostusta ja korostaa uusien ideoiden ja riskinoton merkitystä kansantalouden kasvun ja kansallisen hyvinvoinnin lisäämiselle.

Tuomariston mukaan Naava on poikkitieteellinen. Naava-viherseinän luova toteutustapa ja yhtiön vahva kansainvälistyminen heti toiminnan alkumetreiltä vakuutti tuomariston. Tuote lisää yleistä hyvinvointia ja jaksamista. Puhtaan ilman tarve kasvaa merkittävästi sen myötä, kun kaupungistuminen ja digitalisaatio etenevät. Yhä suurempi osa meistä viettää työ- ja vapaa-aikansa sisätiloissa. Tuotteen brändäykseen ja markkinointiin on panostettu selvästi ja kansainvälistymismahdollisuudet ovat merkittävät. Tässä on globaalin menestystarinan makua, totesi kilpailun tuomaristo.

Yhteiskuntasarjan voittajaksi valittiin Seinäjoen ammattikorkeakoulu – Digital Factory. Palveluliiketoimintasarjan voittajan palkittiin Vincit – Älylasit pysäköinnintarkastajalle.

Tuottava Idea -kilpailulla on pitkät perinteet jo vuosien ajan ja sen juuret ovat vuodessa 1977. Aiempia voittajia ovat sellaiset menestystarinat kuin Ponsse, Genelec ja Polar. Suomalaisen Työn Liitto on ollut yhteistyökumppani Tuottava Idea -kilpailussa vuodesta 2013 lähtien.

Tänä vuonna kilpailuun on osallistunut 41 alle kolmevuotiasta, jo tuottavassa käytössä olevaa ideaa. Kansalliseen tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna Erja Retzén (asiakkuusjohtaja, Nasdaq), Tero Lausala (toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto) ja Mervi Vuorinen (kansallinen puheenjohtaja, Suomen Nuorkauppakamarit Ry). Tuomariston sihteerinä toimi Kristian Seppänen (kansallinen kilpailupäällikkö, Suomen Nuorkauppakamarit Ry).

Jokainen kansallisen kilpailun voittaja on saanut onnittelutekstin New Yorkin Time Squaren valotauluun. Kuvattu ja raamitettu onnitteluteksti voittajan logolla on luovutettu jokaiselle voittajalle.

Naturventio muuttui Naavaksi

Aiemmin Naturventionina tunnettu Jyväskylässä 2011 perustettu terveysteknologiayritys muutti nimensä tänään Naavaksi. Nimenmuutos julkistettiin New Yorkin Times Squaren Nasdaq-valotaululla. Näkyvyys oli palkinto voitosta suomalaisinnovaatioita palkitsevassa Tuottava idea -kisassa.

– Aloitimme aivan uudenlaisen, ilmaa puhdistavan viherseinän kehittämisen toisen perustajan Niko Järvisen kanssa hänen opiskelijayksiössään. Nyt Naava-älyviherseiniä on toimitettu yrityksiin ja kouluihin jo yli 1000 kappaletta. Oli aika muuttaa myös yrityksen nimi Naavaksi. Naava-jäkälä on pohjoisessa luonnossa elävä puhtaan ilman indikaattori, joka kasvaa ainoastaan paikoissa, missä ihminen ei ole pilannut ilmanlaatua. Myös Naava-viherseinä on tae siitä, että ympärillä on puhtain mahdollinen ilma, sanoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Aki Soudunsaari.

– Nykyihmiset viettävät 90 % ajastaan sisätiloissa, eivätkä siellä, missä ihminen voi parhaiten eli raittiissa ilmassa luonnossa. Hengitämme päivittäin sisuksiimme yli 10 000 litraa mekaanisesti puhdistettua ja kemikaalien kyllästämää ilmaa, josta puuttuu luonnollisuus. Lisäksi sisätiloissa kosketus luontoon jää vähäiseksi. Tavoitteenamme on, että vuonna 2025 miljardi ihmistä maailmassa hengittää pohjoismaisen puhdasta metsäilmaa ja nauttii luonnon hyvinvointivaikutuksista Naavan avulla, sanoo Naavan globaalista myynnistä ja markkinoinnista vastaava Aslak de Silva.