MTK:n Marttila: Suomi ei saa olla nuijamiesten talous

By 9.6.2017 Ajankohtaista

Biotalouden nousu, ruokaturva ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tarvitsevat maaseudun vahvaa yrittäjyyttä. Etsitään yhdessä ratkaisuja, ei ongelmia, kehottaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila järjestön liittokokouksessa 9.6.2017 Helsingissä.

Juha Marttila vaatii tuhtia lisäystä elintarvikkeiden viennin edistämiseen.

– Suomelle ja maaseudulle parasta on se, että metsäteollisuuteen investoidaan ja ruokamarkkinoita kasvatetaan viennillä ja monipuolisemmalla tarjonnalla kotimaan markkinoille.

Ruoka-ala työllistää Suomessa lähes 340 000 henkeä suoraan tai välillisesti. Ruokasektori tuottaa arvonlisää 15 miljardia euroa, eli yhdeksän prosenttia koko Suomen arvonlisäyksestä. Päättäjien on syytä toimia niin, että ruoka-ala voi hyvin, kasvaa ja kehittyy, Marttila painottaa.

Marttilan mielestä vienti on yhä ruoka-alan akilleen kantapää.

– Ruuan vientiponnistelut vaativat uuden vaihteen, muuten alaa uhkaa näivettymisen tie. Pienillä valtion satsauksilla on saatu hyvää aikaan, mutta tämä taso ei riitä alkuunkaan.

– Markkinat eivät ole täydelliset. Siksi yhteiskunnan on katsottava perään ja puolustettava pienimpiä. Perheviljelmien ja perhemetsätalouden asema käy tukalaksi nuijamiestaloudessa, jossa suurimmalla nuijalla kopautetaan suurimmat etuudet. Tämä ei ole Suomen malli, toteaa Marttila.

MTK ja koko maaseutu ovat sitoutuneet kestävään kasvuun arvojensa mukaisesti. Talonpoikainen viisaus: ”Maa on lainassa lapsiltamme”, toimikoon ohjenuorana paitsi maaseudulla myös koko suomalaisessa yhteiskunnassa.

Marttila haluaa eroon turhista konflikteista maa- ja metsätalouden sekä ympäristönsuojelun välillä.

– Me ja lapsemme omistamme maan, mutta luonto ja ilmasto ovat kaikille yhteisiä. Tämä ristiriita on ratkaistavissa, kunhan tahtoa ja taitoa löytyy. Yksityinen ja julkinen etu voidaan sovittaa yhteen. Pariisin ilmastosopimus oli hyvä alku. Toivottavasti EU ei vesitä sen monia hyviä periaatteita.

Brexitin myötä EU:n budjettiin syntyy Britannian mentävä aukko. Suunnitelmissa on myös laajentaa EU:n toimintaa uusille alueille yhä niukemmilla yhteisillä varoilla. Yhteinen maatalouspolitiikka, kestävän ruuantuotannon perusta, on uhattuna.

– MTK haluaa olla vahvan EU:n puolestapuhuja. EU on vahva vain silloin, kun se on reilu ja yhtenäinen. On oikeus ja kohtuus, että maaseudulle ei sälytetä aina suurinta taakkaa kansainvälisen politiikan vastoinkäymisistä, korostaa Marttila.