Kalevalaista joulua Eurooppaan

Kalevala Spirit Oy Ltd rakentaa joulutoreilla Suomi-kuvaa viidessä Keski-Euroopan suurkaupungissa. Toreilla on mm. suuret kodat, joihin ihmiset tulevat lämmittelemään nuotion ääreen ja kokemaan elämyksiä kalevalaisessa hengessä. Artikkeli on julkaistu Hyvää Pataa -lehdessä (6/2108).

Lohen loimutusta Leipzigin torilla.

Sotkamolainen yrittäjä Akke Virtanen on joukkoineen rakentanut suomalaisten tuotteiden vientikonseptin, joka toimii myös liiketaloudellisesti.

– Kalevala Spirit on puhdas myyntiorganisaatio. Hankimme noin 50 suomalaiselta yrittäjältä myytävät tuotteet, joista voimme olla ylpeitä.

Yritys on vuokrannut 4–5 viikon ajaksi torit Hannoverista, Leipzigistä, Stuttgartista, Strasbourgista ja Brysselistä. Tänä jouluna saksalaisten kaupunkien lisäksi uusina kohteina ovat EU:n pääkaupungit Belgian Bryssel ja Ranskan Strasbourg. Kaikissa Saksan kaupungeissa rakennetaan paikalle myös vanha, suomalainen hirsitalo.

– Meillä on tulevana sesonkina töissä 200 henkilöä, joista noin 60 % on suomalaisia ja loput paikallisia. Keittiöporukka ammattikokkeineen on Suomesta. Myyntitavoitteemme on 3,5 miljoonaa euroa, laskee Akke.

Osa henkilökunnasta tulee Kajaanin ammattikorkeakoulusta. Nuoret saavat oikeaa kokemusta kansainvälisestä operoinnista ja harjoittelu luetaan hyväksi myös opintopisteinä.

Suomalainen hirsitalo on valmiina vastaanottamaan asiakkaita Leipzigissä.

Torikonsepti muutettiin

Joulutorikonsepti on hioutunut vuosien saatossa. Ensimmäisen kerran suomalainen joulukylä oli Leipzigissä 1999.

– Kajaanin kaupungin kansainvälisten asioiden hoitaja esitti kysymyksen, että voitaisiinko Kalevalan varaan rakentaa vientiä. Sanoin, että totta kai, kun olen yltiöoptimistinen yrittäjä, naurahtaa Akke, joka veti silloin Mainostoimisto CIS Oy:tä.

Pienyritysten yhteisesiintymisen järjesti Maire Härkönen-Schwabin vuonna 2001 perustama FinSpirit Oy, jonka nimi muutettiin Kalevala Spirit Oy:ksi vuonna 2007.

– FinSpirit toimi myyntiprovisiolla ja ainainen kina yrittäjien kesken oli siitä, kuka saa parhaan myyntipaikan. Vaihdoimme konseptia ja kaiken myynnin alkoi hoitaa yksi yritys, Kalevala Spirit, kertoo Akke.

Myynnissä on mm. loimulohta, savukaloja, leipiä, hilloja, likööriä, giniä, kirjoja, porontaljoja ja designtuotteita.  Uusina tuotteina on mukana nyt mm. Kalevala-korut.

Hirsitalo Leipzigin torilla.

Tuotteet asiakkaiden mieleisiksi

– Ehkä eniten myymme Valamon luostarin meidän reseptillä tekemää glögiä.  Luostari on Keski-Euroopassa laadun tae ja glögi tehdäänkin parhaista suomalaisista marjoista, kun taas saksalaisen Glühweinin pohjana on usein halvin viini, jota on voimakkaasti maustettu. Ihmiset huomaavat kyllä eron.

Akke pyrkii selkeisiin tuotteisiin, joita asiakkaiden on helppo ostaa. Vuosien kuluessa tuotteita kehitetään keskieurooppalaisten asiakkaiden mieltymysten mukaisiksi mm. värin, maun, koon, muodon ja hinnan suhteen. Yhteisbrändinä on Finntastisch.

– Kun tuotteen ominaisuudet on saatu kohdalleen, tuodaan niitä myyntiin suuremmat määrät. Emme tuputa kuten helppoheikit, vaan palvelemme asiakkaita kertomalla eksoottisten tuotteiden tarinan. Esimerkiksi lakkaa on maistatettu jo 15 vuoden ajan, sitä kun ei ole edes paikallisissa oppikirjoissa.

Asiakas ei katso ensimmäisenä kukkaroonsa, kun hän haluaa tietyn tuotteen. Aken mukaan asiakas voi hyvillä mielin maksaa siitä kunnon hinnan ja olla siitä vielä ylpeä. Vaatetavaroissa halpatuonnin hintaero verrattuna suomalaiseen käsityöhön ja kunnon materiaaleihin on kuitenkin suuri.

– Ilokseni kuulin, että pian käynnistyy Suomessa uusi käsityökoulutuksen linja, jossa ajatellaan isosti ja vientilähtöisesti, valottaa Akke.

Suomi-toreilla on suuret kodan malliset teltat, joihin ihmiset tulevat lämmittelemään ja nauttimaan Valamon luostarin tekemästä glögistä.

Elämys yhdistää

– Rakennamme toreille kokonaisuuksia Kalevalan hengessä. Tuotamme hyvää fiilinkiä ja lisäarvoa ihmisten arkeen. Heille on elämys tulla kyläämme ja he viihtyvätkin keskimäärin yli tunnin. Joulutoreillamme otetaan miljoonia selfieitä. Tämä on merkittävää Suomi-kuvan rakentamista.

Akke Virtanen kertoo, että joulumarkkinoilla – Weihnachstmarkt – on viime vuosina pystytty tekemään jo hieman tulostakin. Siksi on mahdollista kasvaa ja levittäytyä uusiin suurkaupunkeihin.

– En kuitenkaan välitä niinkään numeroista. Tärkeintä on hyvä tunnelma, jossa ihmiset viihtyvät ja josta myös mediat pitävät.

Kalevala Spiritin joulutoreilla, Finnisches Weihnachtsdorf, on suuri merkitys Suomi-matkailulle, sillä käyhän toreihin tutustumassa lähes 9 miljoonaa henkilöä. Yhteistyötä onkin poikinut monien yritysten kanssa.

Joulutorit työllistävät Akkea ympäri vuoden, sillä kussakin kaupungissa neuvotteluja täytyy käydä monen tahon kanssa. Kiinnostavien tuotteiden valinta ja toimituksista sopiminen vaativat myös aikansa. Logistiikan järjestäminen on iso haaste, ja siinä pääkumppanina on Peura-Trans Oy.

– Tänä vuonna tulee testatuksi, kuinka laajentuminen onnistuu uusiin kaupunkeihin. Tutkiskelemme myynnin järjestämistä myös muulloin kuin joulun aikaan, avaa Akke yhtiön suunnitelmia.

Yrittäjyyden korkeakoulu

Akke Virtanen on kävelevä Kalevala-mainos, liki tarujen shamaani: pitkä mies pitkine, harmaine hiuksineen ja mieleenpainuvalla etunimellä varustettuna.

– Olisin leikannut jo useasti tukan, mutta tästä minut muistetaan, naurahtaa Akke.

Aken etunimi juontuu lapsuudesta, kun hänen rakastamansa Aku Ankka meni aina väärään osoitteeseen.

– Isä oli urheiluhullu ja ihaili ruotsalaista urheilijaa Åke Grönbergiä. Vanhemmat olivat kaukonäköisiä ja ymmärsivät jo silloin huomiotaloutta ja vaihtoivat nimeni, naurahtaa Akke Paavali Virtanen ja lisää, että myöhemmin perille on tullut postikortti, jossa osoitteena oli pelkästään Akke Finland.

Akke on kotoisin Satakunnasta ja hän tiensä kulki Kainuuseen, kun Kajaanin paperitehdas palkkasi hänet valokuvaajaksi.

– Työhaastattelussa vuorineuvos varmisti, etten vain ollut kommunisti, muistaa Akke.

Sotkamolaisen Akke Virtasen tavaramerkkejä ovat pitkä tukka ja etunimi.

Globaalia bisnestä

Aken vastuulle tuli muun muassa yrityksen vuosikertomusten ja muiden julkaisujen tekeminen.

– Opin ymmärtämään metsäteollisuuden kautta globaalia bisnestä, jossa ei ole rajoja kuntien, maiden ja maanosien välillä.

Toisen korkeakoulun Akke kävi mainosalalla perustamalla 1981 Mainostoimisto CIS Oy:n. Yhtenä merkittävänä asiakkaana oli kempeleläinen Polar Elektro Oy.

– Näin mitä brändin pitkäjänteisellä rakentamisella saadaan aikaan maailmanlaajuisesti. Hyvä käyntikortti voi olla alussa tärkeämpi kuin hienot esitteet, jotka monesti jäävät jakamatta. Pitkällä tähtäimellä mainostoimistokin saa töitä enemmän, kun tekee oikeita asioita asiakkaan parhaaksi, kertaa Akke oppiaan.

90-luvun lama kaatoi yrityksiä ja pankinjohtajista jotkut tekivät jopa itsemurhan. Akke Virtanen sanoo selvinneensä lamasta rahalla, kun luottotappioita tuli yllin kyllin.

Kalevala ohjenuorana

– Kyllästyin mainostoimiston sykkeeseen, kun meillä oli asiakkaita kolmella mantereella ja päivystys 24 tuntia vuorokaudessa. Matkapäiviä kertyi pahimmillaan 220 päivää vuodessa. Silloin oppi arvostamaan suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta ja kainuulaista luonnon rauhaa.

– Nyt teemme kädet savessa töitä ja autamme yrityksiä tuotekehityksessä ja markkinoinnissa sekä solmimaan kontakteja maahantuojiin ja jälleenmyyjiin.  Toiminta on monesti paljon tehokkaampaa kuin mainostoimiston työ.

Akke kertoo lukeneensa Kalevalan moneen kertaan ja hänellekin kansalliseepoksemme on oppikirja ja ohjenuora niin vapaa-aikaan kuin liike-elämäänkin.

– Kalevalaisessa mielenmaisemassa korostuu vastuullinen suhde luontoon ja toisiin ihmisiin.